Pitkäjänteinen riskienhallinta
Jokaisella tuotteella on elämänsä aikana monta vaihetta ideasta käytön jälkeiseen hävittämiseen. Tälle välille mahtuu melkoinen määrä erilaisia riskejä. Tuoteriskien hallinnalla pyritään tuotteisiin liittyvien riskien välttämiseen, pienentämiseen tai riskin siirtämiseen esimerkiksi vakuuttamalla. Tuoteriskien hallinnassa tuotteiden laadun ja turvallisuuden varmistaminen on toiminnan perusedellys.
Ammattimaisuutta, ennakointia ja varmistamista
Erilaisia virheitä ja epäonnistumisia pidetään usein väistämättöminä. Suuri osa niistä on vältettävissä toimimalla paremmin, ennakoimalla ja varmistamalla.
Tuotannossa tuotteeseen syntyviin virheisiin voidaan osoittaa selkeät syyt. Niihin vaikuttamalla ei virheitä voida aina täysin poistaa, mutta virheiden määrää voidaan vähentää niin, että niistä aiheutuva riski ei ole liiallinen.
Monessa yrityksessä on jo laatujärjestelmä, mutta se koetaan usein byrokratiana. Yrit-yksessä ei ole aina oivallettu laatutoiminnan merkitystä. Laatutoiminnassa on olennaista asiakkaan tarpeiden täyttäminen ja puutteet siinä ovat useimpien yritysten suurimpia riskejä.
Toiminnan laatu on oleellinen osa hyvää yritystoimintaa. Laadukas toiminta on ammattimaista, vastuuntuntoista yhteistyötä, jota ilman riskienhallinnalta on pohja pois. Riskienhallinta korostaa ongelmien ennakointia. Ennakoiva tuoteriskien hallinta tarkoittaa, että mietitään etukäteen, millaisiin tosielämän kommervenkkeihin tuote voi myöhemmässä vaiheessa joutua.
Varmistaminen on riskienhallinnan kulmakiviä. Esimerkiksi raaka-aineiden saanti on varmistettava, ettei omille asiakkaille jouduta myymään "ei-oota". Se on usein asiakassuhteen loppu.
Tuotteiden kehittämisessä tarkastellaan liian usein vain tuotteen normaalia käyttöä. Suuria ongelmia voi liittyä jo tuotteen käyttöönottoon asiakkaalla tai sen vikojen ja toimintahäiriöiden hallintaan.
Nykypäivän kovat vaatimukset
Lainsäädäntö. Viranomaiset. Kuluttajat.
Pk-yrityksen jokaisen tuotteen pitää menestyä riittävän hyvin myös taloudellisesti. Pienellä yrityksellä ei aina ole resursseja uudistaa kehittely- ja markkinointiponnisteluja. Liian moni yritys kaatuu ensimmäisen tuotteensa kanssa.
Lainsäädäntö, viranomaiset, kuluttajat ja esimerkiksi alihankkijoiden ja maahantuojien kanssa tehtävät sopimukset asettavat erilaisia vaatimuksia tuotteille. Tuotteiden pitää olla tarkasti sovittujen vaatimusten mukaisia.
Uuden tuoteidean varaan rakennettu yritys perustuu yrittäjän unelmiin - usein uuden ratkaisun teknisiin etuihin. Monasti tuotteen menestyksen turvaavien vaatimusten moninaisuus unohtuu.
Tuoteturvallisuuden puutteet voivat estää markkinoille pääsyn ja aiheuttaa raskaita vastuuongelmia. Tuotevirheet voivat aiheuttaa henkilö- ja esinevahinkoja, itse tuotteeseen kohdistuvia vahinkokustannuksia, takaisinvetokustannuksia, myyntikatteen menetyksiä tai esimerkiksi vaikutuksia yrityksen imagoon.
Helpoimmillaan virheiden vaikutukset voidaan hoitaa asiakkaan kanssa tehdyillä järjestelyillä tai tuotteiden korjaamisella. Pahimmillaan virheet tuottavat asiakkaalle pahoja ongelmia ja siitä syystä vahingonkorvausvaateita. Tuloksena voi olla valmistajan, myyjän tai maahantuojan konkurssi.